Turvallisempi kaupunki tytöille – nuorten aloite nostaa esiin tyttöihin kohdistuvan häirinnän

Huoli siitä, ettei oma kotikaupunki olekaan niin turvallinen, että siellä nuori tyttö voisi kävellä ilta-aikaankin yksin kotiin turvallisesti sai nuoren Lumia Pesosen kirjoittamaan aloitteen turvallisemmasta Helsingistä tytöille.

Helsingissä käytössä oleva Nuorten aloitejärjestelmä tuottaa jatkuvasti kaupunkia kehittäviä ideoita ja ehdotuksia. Aloitejärjestelmän kautta 13-17 -vuotiaat helsinkiläiset voivat lähettää ehdotuksensa kaupungin päättäjille. Jokaiseen aloitejärjestelmän kautta tulleeseen ehdotukseen, ideaan, toiveeseen ja aloitteeseen myös vastataan. Useimmiten vastaajana on aloitteen aihetta sivuavan... Lue lisää »

Helsinki, Helsingin seurakunnat ja MIELI ry torjuvat yksinäisyyttä joulun aikaan

Joulu 2020 jää muistiin erityisenä koronaepidemian vuoksi. Aiempaa useampi viettää joulua tänä vuonna yksin tai eristäytyneenä. Helsingin kaupunki, Helsingin seurakunnat sekä mielenterveysjärjestö MIELI ry ovat yhdistäneet voimansa torjuakseen yksinäisyyttä ja koonneet verkkoon joukon palveluita ja tekemistä, joilla juhlan viettoon löytyy iloa, valoa ja toivoa tänäkin jouluna. Lisäksi Helsingin juhlaviikoilta tuttu Taidelahja paketoidaan tänä jouluna uudelleen ja toimitetaan uusille vastaanottajille.

Helsinki nostettiin ylimpään luokkaan maailman johtavien ilmastokaupunkien joukossa

Ilmastonmuutokseen liittyvän tiedon ja raportoinnin kerääjä CDP on nostanut Helsingin johtavien ilmastotyötä tekevien kaupunkien A-luokkaan vuoden 2020 listauksessaan. CDP (Carbon Disclosure Project) on kansainvälisesti tunnettu voittoa tavoittelematon organisaatio, joka kerää maailmanlaajuisesti tietoa julkisen ja yksityisen sektorin ilmastotyöstä.

Ilmastonmuutokseen liittyvän tiedon ja raportoinnin kerääjä CDP on nostanut Helsingin johtavien ilmastotyötä tekevien kaupunkien A-luokkaan vuoden 2020 listauksessaan. CDP (Carbon Disclosure Project) on kansainvälisesti tunnettu voittoa tavoittelematon organisaatio, joka kerää maailmanlaajuisesti tietoa julkisen ja yksityisen sektorin ilmastotyöstä. Lue lisää »

Biosataman teknologialla Itämereen päätyvästä ruokajätteestä ja muovista saadaan hiilineutraalia kaukolämpöä

Helsinkiläinen startup-yritys Biosatama Oy valittiin Itämerihaasteen nopeisiin kokeiluihin keväällä 2020 selvittämään matkustaja-alusten ruokajätteen koostumusta. Kokeilun hypoteesi oli, että ruokajätteen mukana on paitsi ravinteita, myös muovia, jonka päätyminen Itämereen voitaisiin estää. Ruokajätettä ja muovia voitaisiin hyödyntää hiilineutraalissa lämmöntuotannossa, mutta ensin oli selvitettävä mitä matkustajalaivojen jätejae pitää sisällään.

Helsinkiläinen startup-yritys Biosatama Oy valittiin Itämerihaasteen nopeisiin kokeiluihin keväällä 2020 selvittämään matkustaja-alusten ruokajätteen koostumusta. Kokeilun hypoteesi oli, että ruokajätteen mukana on paitsi ravinteita, myös muovia, jonka päätyminen Itämereen voitaisiin estää. Ruokajätettä ja muovia voitaisiin hyödyntää hiilineutraalissa lämmöntuotannossa, mutta ensin ol... Lue lisää »

SPR:n vapaaehtoiset palkittiin työstään Helsinki-avussa

Vuoden 2020 Finnish Security Awards -turvallisuuspalkinto vapaaehtoistyöstä myönnettiin SPR:n vapaaehtoistyöntekijöille 17.12.2020, Helsingin Tilannekeskuksen perustamisesta ja heidän Helsinki-avussa tekemästään työstä. Vuoden turvallisuustyön vapaaehtoinen -palkinto jaetaan vapaaehtoiselle, tai vapaaehtoisryhmälle, joka on esimerkillisellä tavalla kunnostautunut jonkin turvallisuuteen liittyvän osa-alueen vapaahehtoistoiminnassa.

Uudet luonto- ja karttaopasteet innostavat liikkumaan Vanhankaupunginlahdella

Helsingin sydämessä sijaitseva Vanhankaupunginlahti on suositumpi luontokohde kuin koskaan. Lammassaaren esteettömällä lankkupolulla kulkee keskimäärin 570 ihmistä joka päivä, ja vuoden 2020 kävijämäärät yltävät noin 200 000 vierailuun. Vanhankaupunginlahdella on 14 lintujenkatselupaikkaa: lintutorneja, lintulavoja ja piilokoju. Alueen opastukseen on nyt saatu kaivattu päivitys.

Helsingin sydämessä sijaitseva Vanhankaupunginlahti on suositumpi luontokohde kuin koskaan. Lammassaaren esteettömällä lankkupolulla kulkee keskimäärin 570 ihmistä joka päivä, ja vuoden 2020 kävijämäärät yltävät noin 200 000 vierailuun. Vanhankaupunginlahdella on 14 lintujenkatselupaikkaa: lintutorneja, lintulavoja ja piilokoju. Alueen opastukseen on nyt saatu kaivattu päivitys.  ... Lue lisää »

Vähäpäästöisten ajoneuvojen kriteerit muuttuvat ja osa menettää pysäköintialennuksen

Kaupunginhallitus päätti vuosi sitten kiristää vähäpäästöisiksi laskettavien ajoneuvojen kriteereitä. Syyt olivat ilmastonsuojelullisia. Siirtymäaika päättyy vuoden lopussa. Sen jälkeen osaa nyt vähäpäästöisiksi laskettavistaajoneuvoista ei enää sellaisiksi luokitella, eivätkä ne siten oikeuta vyöhykepysäköinnin alennuksiin.

Kaupunginhallitus päätti vuosi sitten kiristää vähäpäästöisiksi laskettavien ajoneuvojen kriteereitä. Syyt olivat ilmastonsuojelullisia. Siirtymäaika päättyy vuoden lopussa. Sen jälkeen osaa nyt vähäpäästöisiksi laskettavista ajoneuvoista ei enää sellaisiksi luokitella, eivätkä ne siten oikeuta vyöhykepysäköinnin alennuksiin. Lue lisää »

Kampin perhekeskusta suunnitellaan yhdessä asiakkaiden kanssa – yhteisöllisyyttä ja mukavia tiloja arvostetaan

Suunnittelemme perhekeskuspalveluja yhdessä asiakkaidemme kanssa ja haluamme kuulla, mitä toiveita ja odotuksia heillä on. Toteutimme sen vuoksi Kampin perhekeskus – asiakkaiden odo-tukset ja toiveet -asiakaskyselyn marraskuussa 2020. Tarkoituksena on saada helsinkiläisiltä tietoa ja ideoita suunnittelun ja toteutuksen tueksi sekä lisäksi ottaa asiakkaat aidosti osaksi suunnitteluun.

Suunnittelemme perhekeskuspalveluja yhdessä asiakkaidemme kanssa ja haluamme kuulla, mitä toiveita ja odotuksia heillä on. Toteutimme sen vuoksi Kampin perhekeskus – asiakkaiden odotukset ja toiveet -asiakaskyselyn marraskuussa 2020. Tarkoituksena on saada helsinkiläisiltä tietoa ja ideoita suunnittelun ja toteutuksen tueksi sekä lisäksi ottaa asiakkaat aidosti osaksi suunnitteluun. ... Lue lisää »

Nuorten työttömyys kasvanut erityisesti pääkaupunkiseudulla

Koronakriisin talousvaikutukset ovat kohdistuneet erityisen voimakkaasti pääkaupunkiseudun nuoriin. Helsingin seudulla työttömiä nuoria oli syyskuun lopussa 97 prosenttia enemmän vuoden takaiseen verrattuna, selviää Helsingin seudun suuntien uusimmasta neljännesvuosijulkaisusta. Julkaisussa seurataan muun muassa Helsingin seudun talouden, työmarkkinoiden ja liikenteen kehitystä heinä-syyskuun aikana.

Koronakriisin talousvaikutukset ovat kohdistuneet erityisen voimakkaasti pääkaupunkiseudun nuoriin. Helsingin seudulla työttömiä nuoria oli syyskuun lopussa 97 prosenttia enemmän vuoden takaiseen verrattuna, selviää Helsingin seudun suuntien uusimmasta neljännesvuosijulkaisusta. Julkaisussa seurataan muun muassa Helsingin seudun talouden, työmarkkinoiden ja liikenteen kehitystä heinä-... Lue lisää »

Ajankohtaista

Helen selvittää yhtenä vaihtoehtona kivihiilestä luopumiseen meriveden lämmön hyödyntämistä

Helen selvittää yhtenä vaihtoehtona kivihiilestä luopumiseen meriveden lämmön hyödyntäm...

Kirjastojen ilmastolukupiirit aloittavat

Ilmastolukupiirit haastavat suomalaiset lukemaan, keskustelemaan ja kohtaamaan ilmasto-...

Helsinki etsii kumppaneita harrastamisen Suomen mallin käynnistämiseen Helsingissä

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) myönsi Helsingin kaupungille 22.12.2020 miljoona (...

Millainen on kaikille sopiva koulu? Katso video.

Kaikille sopivassa koulussa jokainen oppija saa tarvitsemansa tuen. Ydinelementtejä ova...